Pk-yritysten rahoittaja smeGo haluaa tuplata kokonsa tänä vuonna – uudistaa brändinsä

Vaikea taloustilanne on näkynyt myös Suomessa asiakkaiden luottokelpoisuuden heikentymisenä, pääasiassa SME Financen palveluja tarjoava smeGo kertoo.

Vakiintuneille pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) tarkoitettu yleiseurooppalainen rahoituspalvelualusta smeGo on jatkanut vahvaa kasvuaan viimeisen vuoden aikana. Aiemmin nimellä SME Finance tunnettu toimija kasvatti viime vuonna liikevaihtoaan 49 prosenttia (33,4 miljoonaa euroa) ja lainakantaansa 39 prosenttia.

Viime vuonna yritys lainoitti pk-yrityksiä 450 miljoonalla eurolla ja sen lainakanta oli 235 miljoonaa euroa.

Voimakkainta lainakysynnän kasvu oli tukkukaupassa, jonka yritykset vastaavat nyt 21% smeGon lainakannasta. Myös palvelu- (19%) ja rakennusalan (18%) yritysten joukossa kysyntä on ollut suurta.

Vuonna 2023 smeGo aloitti toimintansa onnistuneesti Alankomaissa. Palvelu pyrkii laajentumaan Euroopassa ja tarjoamaan pk-yrityksille yhä täydemmän valikoiman rahoituspalveluita ja digitaalisia työkaluja. Yhtiö on keräämässä lisärahoitusta nopeuttaakseen markkinaosuutensa kasvua Länsi-Euroopassa.

smeGon toimitusjohtajan Mindaugas Mikalajunasin mukaan yhtiö on sitoutunut vakaaseen kasvuun ja resurssiensa tehokkaaseen käyttöön.

“Ne ovat avainasemassa liiketoiminnan kehittämisessä nykyisessä epävarmassa taloustilanteessa. Tähän asti olemme keskittyneet toiminnan käynnistämiseen ja pystyneet silti maksamaan hyvän tuoton joukkovelkakirjasijoittajillemme joka vuosi.”

Vuonna 2024 tavoite on kaksinkertaistua

smeGo -palvelu kokoaa alleen niin SME Financen kuin SME Bankinkin tarjoamat palvelut.
smeGon maajohtajan Matias Peltoniemen mukaan korkojen voimakas nousu ja taantuma heijastuivat selvästi palveluiden kysyntään Suomessa.

“Vaikean suhdanteen takia moni asiakkaamme kamppailee likviditeettinsä kanssa. Tämä on lisännyt vastaanotettujen lainahakemusten määrää, mutta myös osittain heikentänyt niiden laatua”, hän sanoo.

Viime vuonna Euroopan investointirahasto EIR antoi 40 miljoonan euron takaussitoumuksen SME Financen asiakkaille Suomessa, Hollannissa ja Baltian alueella.

Merkittävää on, että Finnvera alkaa myöntää takauksia smeGon asiakkaille.

“Me kykenimme viime vuoden aikana kasvamaan kannattavasti ja siihen tähtäämme myös vuonna 2024. Tavoittelemme niin lainoituksen kuin asiakasmääränkin kaksinkertaistamista useihin satoihin asiakkaisiin tämän vuoden aikana”, hän sanoo.

Uusia lanseerauksia tulossa

Vuonna 2024 smeGo tekee merkittäviä investointeja IT-kehitykseen, mikä parantaa asiakaspolkua ja mahdollistaa useiden laina- ja muiden pankkituotteiden lanseeraamisen.

”Viime vuosi oli yritykselle tärkeä virstanpylväs. Visiomme tulla kokonaisvaltaiseksi alustaksi vakiintuneille pk-yrityksille kaikkialla Euroopassa tuli lähemmäs onnistuessamme Hollannin ja Suomen toimintojen käynnistämisessä. Asiakkainamme on näissä maissa jo yli 100 menestyvää pk-yritystä”, toimitusjohtaja Mikalajunas sanoo.

smeGo pyrkii sijoittamaan pääkonttorinsa tulevaisuudessa Hollantiin.

Nopeutta ja palvelua

Mikalajunaksen mukaan smeGo on ainutlaatuinen rahoitustoimija, koska se kykenee tarjoamaan fintech-yrityksen digitaalista helppoutta ja nopeutta ja samalla parhaiden yksityispankkien laatua ja persoonallisuutta.

“Uskomme, että tämä on uusi normi vakiintuneille pk-yrityksille. Me autamme niitä menestymään ja vakauttamaan ympärillään olevaa epävarmuutta”, Mikalajunas jatkoi.

“Pk-yritykset tarvitsevat muutakin kuin nopeita rahoitusratkaisuja ja helppoa maksuliikennettä. Ne kaipaavat myös pitkän aikavälin strategista tukea ja liiketoiminnan kasvua tukevaa yhteisöä. Juuri niitä me smeGossa kehitämme”.

Try out our mobile app

smeGo

Scan the QR code and download an app!

Probeer onze mobiele app

smeGo

Scan de QR-code en download een app!

Kokeile mobiilisovellustamme

smeGo

Skannaa QR-koodi ja lataa sovellus!

Try out our mobile app

smeGo