SME Bankin edustaja Matias Peltoniemi kertoo, että he saavat yhä enenevässä määrin tarjouspyyntöjä Itä- ja Pohjois-Suomesta.
Liettualaislähtöinen pankki SME Bank on laajentanut toimintaansa suomalaisten yhteiskuntakiinteistöjen rahoittamiseen.
Ensimmäinen hanke on Rovaniemen Muurolaan rakennettava noin satapaikkainen päiväkoti, joka valmistuu kesällä 2023. Ensimmäiset lapset saapuvat harjakorkeuteen jo nousseeseen päiväkotiin elokuun alussa.
Muurolan päiväkodin noin neljän miljoonan euron rahoituksesta puolet tuli SME Bankilta. Muut lainoittajat ovat Ammattiliitto Pro ja Suomen Yhteiskuntakiinteistöt Oy.
Rovaniemen kaupunki on solminut 20-vuotisen vuokrasopimuksen päiväkodin käyttämisestä. Muurola on entisen Rovaniemen maalaiskunnan kolmanneksi suurin taajama. Se sijaitsee Kemijoen rannalla noin 20 kilometriä Rovaniemeltä lounaaseen.
“Haluamme tarjota vaihtoehdon”
SME Bank on toiminut Suomessa kesästä 2022 EKP:n myöntämän pankkiluvan turvin. SME Bankin edustaja Matias Peltoniemi kertoo, että he haluavat tarjota vaihtoehdon suomalaisille kivijalkapankeille yhteiskunnallisesti järkevissä sote-kiinteistöjen hankkeissa.
Hän odottaa pankin saavan rahoittaa useita Muurolan kaltaisia hankkeita jatkossa.
“Olemme viime aikoina saaneet useita tarjouspyyntöjä ympäri Suomen mutta erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomesta.Taloustilanne on tehnyt paikalliset pankit aiempaa varovaisemmiksi“, hän sanoo.
Muurolan päiväkotihankkeen rakennuttamisesta vastaavan Suomen Yhteiskuntakiinteistöt Oy:n hallituksen puheenjohtaja Antti Rantala kertoo, että uudet pankit turvaavat hankkeiden toteutusta myös epävarmoina aikoina.
“On arvokasta, että kiinteistökehittäjille on tullut vaihtoehtoja hankkeiden rahoittamiseksi”, hän sanoo.
SME Bank on ensimmäinen ulkomainen pankki, jonka Finnvera on hyväksynyt edunsaajakseen uudella Finanssivalvonnan vaatimuksiin pohjautuvalla arviointiprosessillaan.